Taidelähtöiset menetelmät

Taidelähtöiset menetelmät ovat olleet viime aikoina esillä uutena kehittämissuuntana useissa eri yhteyksissä ja aihepiiristä on ilmestynyt myös uusia julkaisuja. Taidelähtöiset menetelmät ovat tuttuja sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilta, ja ne ovat sovellettavissa asiakastyön ja työhyvinvoinnin menetelminä mihin tahansa ammattialaan. Menetelmien voidaan ajatella sijoittuvat kulttuuri- ja taidealan ja sen alan jossa toimitaan, rajapinnalle, yhteiseen maastoon. (Laine 2012, Bardy & Känkänen 2005, Strandman-Suontausta 2012).

Työnohjauksen ja työyhteisöjen kehittämisen yhteydessä taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät ovat vielä uusia ja vähän käytettyjä, mutta ne näyttävät olevan koko ajan lisääntymässä ja niiden merkitys ymmärretään nykyisin paremmin (Laine 2012, Riikonen 2013).

Taidelähtöisen toiminnan kenttää on kuvattu useilla samankaltaisilla käsitteillä. Muun muassa taidelähtöiset menetelmät, taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät, luovat ja taidelähtöiset menetelmät, taidetoiminta, visuaaliset ja toiminnalliset menetelmät sekä toiminnalliset menetelmät ovat käsitteitä, joilla tätä aluetta on yleisimmin kutsuttu eri yhteyksissä ja lähteissä (Bardy & Känkänen 2005, Blatner 1995, Hohentahal-Antin 2009, Känkänen 2013, Laine 2012, Manning 2007, Williams 2005, Sura & Janhunen 2005).

Taide- ja kulttuurilähtöisen toiminnan sisältö erilaisissa yhteyksissä voi muun muassa painottua seuraavasti:

• maalaamiseen, piirtämiseen, kollaasityöskentelyyn, muovailuvaha- ja savityöskentelyyn sekä muun kolmiulotteisen materiaalin käyttämiseen

• symboliesinetyöskentelyyn, erilaisten välineiden ja korttien esim. taidekuvien ja esim. taidenäyttelyiden hyödyntämiseen

• valokuvaamiseen ja kuvattavana olemiseen sekä valokuvien käyttämiseen työskentelyssä

• kirjallisuuden ja runouden käyttämiseen sekä kirjoittamiseen, sarjakuvatyöskentelyyn, satujen ja tarinoiden käyttämiseen

• teatterin tekemiseen ja draamatyöskentelyyn sekä improvisaatioon

• musiikin kuuntelemiseen, soittamiseen ja musiikkiteosten tekemiseen, musiikkiliikuntaan ja tanssimiseen

• elokuvien katsomiseen, tallenteiden tekemiseen ja tietokokonepelien pelaamiseen

• unien käsittelyyn

• luontoon ja eläimiin

Virtaus ja muotovoima

Asta Raami on avannut kirjassaan Älykäs intuitio (2018) kahta ajattelun tapaa: ei rationaalista ja rationaalista. Tieto ja tiedepainotteinen kulttuurimme panostaa rationaalisen päättelypuolen kehittymiseen intuitiivisen puolen jäädessä vähälle huomiolle, vaikka juuri se on se ajattelun puoli ihmisessä, joka kykenee supernopeaan asioiden käsittelyyn ja erilaisten ainesten yhdistämiseen. Näiden puolien tiedon käsittelyn kapasiteetti on aivan eri luokkaa. Tutkimuksiin perustuen tiedetään intuitiivisen puolen olevan 300 0000 kertaa nopeampi. Luovuus on Raamin mukaan sillan keskiosa, josta näkyy molempiin ajattelumme maailmoihin. Olemme kaikki synnynnäiseti luovia, se on elintärkeä ominaisuutemme ja se kuuluu jokaiselle.   Raami kertoo kirjassaan Einsteinin todenneen, jos hänellä olisi yksi tunti aikaa ratkaista jokin vaikea ongelma, hän käyttäisi 59 minuuttia kysymyksen miettimiseen ja vain 1 minuutin vastaukseen. Mikäli oikea kysymys löytyy, intuitiivinen puoli on niin nopea, että minuutti riittä.

Jeremy Qvick (2018) kirjoittaa samasta asiasta kuin Raami ja käyttä käsitteitä muotovoimat ja virtaus. Hän toteaa, että näiden voimien olemassaolosta on tiedetty ja varhaisimmista kirjoituksista lähtien. Eri henkiset traditiot, psykologia ja filosofia ovat nostaneet esille sitä, kuinka nämä voimat muodostavat koko todellisuutemme koossa ja liikkeellä pitävän ytimen. Freud kutsui näitä voimia nimellä thanatos ja eros, Intian sankhya-filosofiasta ne löytyvät nimillä tamas ja rajas (näillä nimillä, ne löytyvät myös Vedic Art perinteestä), taolaisuudesta niitä kutsutaan yangiksi ja yiniksi, Steiner kutsui niitä antipatia- ja sympatiavoimiksi. Nämä voimat löytyvät kaikkialta maailmasta, kunhan vain tiedämme niiden olemassaolosta ja siitä, mistä niitä voi etsiä. Luonto ja ihmiset käyttävät näitä voimia luodakseen ja ylläpitääkseen elämää ja sen muotoja. "Muotovoima ja virtaus tulevat lopulta yhtä vaikuttaviksi voimiksi sekä ajattelussa että tuntemisessa ja havaitsemisessa. Tällöin ajattelustamme tulee virtauksen ansiosta luovaa toimintaa, joka ei pysyttele vain menneisyyden opituissa muodoissa, vaan tässä hetkessä uusia muotoja luoden. Tuntemisesta ja havaitsemisesta tulee muotovoiman ansiosta tiedostavaa ja ymmärtävää. Silloin lähes mahdoton tehtävä ymmärtää subjektiivisia kokemuksiamme tieteellisellä tarkkuudella tulee mahdolliseksi." (Qvick, 2018.)

Molemmat kirjoittajat nostavat esille havainnointi- ja erottelukyvyn kehittymisen tärkeyden. Tiedepainotteinen yhteiskuntamme työntää meitä rationaalisen päättelypuolen kehittämiseen suuntaan. Pidämme itseämme rationaalisena olentona, jotka silloin tällöin kohtaavat emotiaanaalisia kokemuksia. Taidamme kuitenkin reagointitavoiltamme muistuttaa enemmän nelijalkaisia ystäviämme, kuin tulemme ajatelleeksikaan. Meitä ei ohjata yhteiskunnassamme ymmärtäämään kokonaisvaltaisen tunnepuolen ohjaavaa vaikutusta ihmisessä. Meillä jokaisella on mitä ilmeisimmin tehtävää kummankin voiman paremmassa haltuunottamisessa. Antaessamme aikaa erilaisille luoville prosesseille, joissa kiinnitetään huomiota myös erottelukyvyn kehittymiseen, voimme vahvistaa havaitsemisen, ajattelun ja tuntemisen, virtaavuuden ja muotovoiman tasapainoa.

Taidelähtöinen työskentely sosiaalialan työssä

Sosiaalialalla on lähdetty jo vuosikymmen sitten, 2000 -luvun alussa etsimän taidelähtöisen työskentelyn piiristä ratkaisuja, jolla voidaan rikastaa ja monipuolistaa asiakastyön vakiintuneita ja vallitsevia käytäntöjä, toimintatapoja ja toimintakulttuuria. Nykyisin on olemassa myös tutkittua ja teoreettisesti perusteltua tietoa taidelähtöisten menetelmien soveltamisesta ja soveltuvuudesta asiakastyöhön. (Känkänen 2013).

Työskentelymuotoja ja työmenetelmiä on kehitetty eri taiteenalojen ja niiden rinnalle kehittyneiden terapiasuuntauksien ja asiakastyön rajamaastossa.

Eri taidesuuntien pohjalta kehittyneistä terapiamuodoista kuten kuvataide-, musiikki-, kirjallisuus-, elokuva- ja valokuvaterapiasta on nykyisin saatavilla paljon tietoa ja myös erilaisia koulutuksia on tarjolla. Näiden rinnalle on kehitetty myös erilaisia terapeuttisia työmenetelmiä ja työskentelytapoja, joista ansioitunein lienee Miina Savolaisen kehittämä Voimauttavan valokuvan menetelmä. Asiakastyön kentällä taidelähtöisen työskentelyn toimijat ammentavat työskentelyn edellyttämää osaamista erilaisista koulutuksista: taidealan koulutuksista, erilaisista terapia- ja terapeuttisen työn koulutuksista sekä sosiaali- ja terveysalan koulutuksista.

Menetelmät soveltuvat käytettäväksi eri ikäryhmien ja erilaisten asiakasryhmien kanssa. Osaavassa ohjauksessa taidelähtöisen työskentelyn alussa tullaan väistämättä purkaneeksi elämän matkan varrelta mukaan jääneitä rajoittavia uskomuksia omista mahdollisuuksista kuvalliseen, musiikilliseen, liikunnalliseen tms. työskentelyyn. Luovuus on meissä jokaisessa oleva ulottuvuus, kunhaan saamme siihen yhteyden. Skolimowski (2009) on todennut, kun löydämme Valoa elämäämme, löydämme runsaasti elävyyttä, löydämme ilon ja luovuutemme. Luovuutesi on sinussa olemassa mahdollisuutena ja sen löytymiseen ei tarvitse ponnistella.

Taidelähtöinen työskentely työhyvinvoinnin lähteenä

Tunnistamme varmaan jokainen oman kokemuksemme kautta aikakautemme työelämään liittyvät arvomaailmojen ristiriidat ja ajankäytön haasteet. Kiireen ja tehokkuuden ilmapiirissä unohtuu, etteivät ihmisen henkisen tarpeet ja arvot muutu yhtä nopeasti kuin työelämän. Puohiniemi on todennut (2006) että, kulttuuritoiminnan luovuutta edistävää vaikutusta on vaikea hyödyntää silloin kun vallan ja suoriutumisen arvot ovat keskeisellä sijalla. Tällä arvoalueella reaaliaikaisuuden ihanne vieroittaa ihmiset luovuuden todellisista lähteistä, jos niistä ei ole saatavissa välitöntä ja mitattavissa olevaa hyötyä. (Tuisku 2012.)

Perinteiset työhyvinvoinnin haasteet ovat samanlaisia alasta riippumatta. Haasteita tuottaa sisäinen viestintä, yhteistyö, vuorovaikutus eri tasoilla ja palaute. Työelämän muutokset ja teknologian lisääntyminen asettavat vaatimuksia työntekijöiden ominaisuuksille enemmän kuin aikaisemmin. Työ on muuttunut abstraktimmaksi ja tästä nousevat kysymykset tulevat näkyviin työhyvinvoinnin ja työnohjauksen yhteydessä. Todellinen työhyvinvoinnin nousu voi alkaa työelämän sisäisestä muutoksesta. Sen aikaan saamiseksi tarvitaan inhimillisten tekijöiden huomioon ottamista ja ihmiselle sopivan työelämän ja työkulttuurin rakentamista (Laine 2012). Taidelähtöisillä menetelmillä on paljon annettavaa yhteyksille, joissa halutaan tavoittaa ihminen tuntevana, kokevana ja uutta luovana olentona.

Tuisku (2012) kuvaa artikkelissaan ja viittaa lähteisiin (Gould ym 2007, Tuomivaara 2010) miten työhyvinvoinnin haasteet liittyvät keskeisesti työelämän jatkuviin muutoksiin. Työelämän henkiset vaatimukset ovat kasvaneet yhteiskunnan palvelurakenteiden muuttuessa. Työelämä vaatii aiempaa enemmän joustavaa sopeutumista muutoksiin; uuden oppimista: tietotulvan käsittelyä; monipuolisia sosiaalisia taitoja; verkostoitumiskykyä; kykyä keskittyä olennaiseen, innostua ja uppoutua sekä toisaalta huolehtia omasta palautumisestaan työn ja vapaa-ajan hämärtyessä. Kun työelämä on muuttunut konkreettisesta abstraktimpaan, luovuus ja innovatiivisuus ovat aiempaa tärkeämpiä. Palveluammattien ja asiantuntijatyön osuuden lisääntyminen on nostanut esille luovien ongelmaratkaisutaitojen merkityksen, keskenään ristiriitaisten vaatimusten sietämisen, kyvyn eläytyä toisen ongelmiin ja vaihtaa joustavasti näkökulmaa. Edellä mainittuihin tarpeisiin ja vaatimuksiin voidaan vastata taidetyöskentelyn keinoin. Taidetyöskentelyn harjoittajalle tarjoutuu mahdollisuus löytää uusi yhteys omaan luovuuteen ja samalla aikakauden edellyttämät työelämävalmiudet voivat kehittyä.

Arvojen tunnistaminen, mielen joustavuus ja luovuus ovat tärkeitä elementtejä muuttuvassa työelämässä, joiden vahvistamiseen voidaan hakea välineitä ja keinoja taidetoiminnasta (Tuisku 2012).

Taide- ja kulttuurilähtöisten menetelmien käyttämistä on pyritty edistämään muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta. Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä selvittävä raportti (OPM 2008) tuo esille, miten taiteen keinoin voidaan lisätä työntekijöiden vuorovaikutustaitoja, kokemuksellista oppimista, joustavuutta ja stressinhallintakykyä. Opetusministeriö suosittaakin kulttuuri- ja taidetoiminnan hyödyntämistä työyhteisön kehittämisessä ja työhyvinvoinnin edistämisessä.

Manningin (2007) mukaan taidetoiminta auttaa kehittämään muuttuvassa työelämässä hyvin tarpeellisia luovia ongelmanratkaisutaitoja. Näihin taitoihin kuuluvat luovuus, kyky nähdä ja yhdistellä asioita uudella tavalla sekä ideoida vapaasti. (Tuisku 2012).

Tuisku (2012) esittelee artikkelissaan useita tutkimuksia (Cuypers ym. 2011, Italia ym. 2008, Iwaski ym. 2005, Konalaan 2001, Liikanen 2003, Theorell ym. 1998) joissa raportoidaan taiteen ja kulttuuritoiminnan myönteisiä hyvinvointivaikutuksia, kuten niiden yleisiä terveys- ja hyvinvointivaikutuksiakin. On todettu, että taideterapeuttisin keinoin voidaan vahvistaa stressinhallintaa ja löytää luovia voimavaroja sekä mielekkyyttä työhön vaikeissakin tilanteissa, mikä näkyy työuupumuksen vähenemisenä ja työkyvyn kohenemisena.

Tuisku (2012) tuo artikkelissaan esille myös sen, miten työyhteisön luovuuden ja työhyvinvoinnin kannalta keskeistä sosiaalista pääomaa voidaan lisätä kulttuurin keinoin ja toteaa työpaikan sosiaalisen pääoma olevan yhteydessä työntekijöiden kokemaan parempaan terveyteen (OKM 2011, Oksanen 2010, Kivistö ym. 2008, Njam 2010). Sosiaalinen pääoma työpaikalla ilmene ryhmään kuulumisen tunteena, luottamuksena, vastavuoroisuutena ja henkilöstön toimintana yhteiseksi hyväksi. Työhyvinvoinnin kannalta keskeisiä tekijöitä ovat osallisuus työyhteisössä ja kyky palautua rasituksista. Työyhteisön taidetoiminnan avulla voidaan lisää osallisuutta, yhteisöllisyyttä, näkyväksi tulemista ja erilaisuuden sietoa, mitkä ovat työyhteisön hyvinvoinnin ja luovuuden kannalta olennaisia asioita. Taiteen kollektiivista ja osallistavaa luonnetta voidaan hyödyntää, kun luodaan yhteyksiä erilaisten kulttuurien välille työyhteisöissä ja verkostoissa. Siten taide voi rikastaa kaikkien osapuolten sosiaalista ja kulttuurista pääomaa.

Luovuus ja työhyvinvointi

Seuraavana oleva luovuutta koskevat teksti pohjautuu Tuiskun (2012) artikkeliin, ja hänen siinä käyttämiinsä lähteisiin. Luovuustutkijoiden mukaan luovuus pakenee määritelmiä ja sen mittaaminen on vaikeaa, sillä luovuuden lajeja on niin monia. Työntekijän luovuutta tulisi arvioida suhteessa hänen sosiaaliseen ympäristöönsä eli työyhteisöön ja työpaikan kulttuuriin. Luovuus on keskeinen selviytymiskeino nykyisessä työelämässä, työyhteisöjen muutos- ja kriisivaiheissa sekä kehityshaasteissa. Luovuuteen kuuluu olennaisesti pyrkimys toteuttaa itseään ja saada aikaan jotain itsensä kannalta tyydyttävää. Hägglundin (1982) mukaan luovuus on paljon laajempi käsite kuin taiteen tekemiseen tai taiteelliseen lahjakkuuteen liittyvä kyky luoda esteettisesti merkityksellisiä kokonaisuuksia. Kuka tahansa voi olla luova, ja luovuuden katsotaankin kuuluvan inhimillisiin perusvietteihin sekä kehityksellisesti tärkeisiin selviytymiskeinoihin. (Chen & Kaufman 2008, Kerr & Hagliardi 2003, Työministeriö 2005, Tuisku 2010, Uusikylä & Piirto 1990).

Luovuus voidaan nähdä myös organisaation elinvoimana. Luova organisaatio pystyy suuntamaan voimavarat yhteiseen päämäärään, kyseenalaistamaan ja korjaamaan ketterästi omaa toimintaansa. Se pystyy myös käymään avointa dialogia strategiastaan ja sitä ohjaavista arvoista kaikilla tasoillaan. Austin ym. (2003) ja McGibbon ym. (2010) ovat todenneet, että erityisesti sosiaali- ja terveysalalla on tärkeää hyödyntää luovia menetelmiä, koska vaativat vuorovaikutustilanteet, asiakkaiden kriisit ja tarpeisiin nähden rajalliset resurssit kuuluvat arkeen ja johtavat herkästi myötätuntouupumukseen, sijaistraumatisoitumiseen ja moraaliseen ahdinkoon.

Taiteen tekemisessä vapautuvaa luovuutta voidaan hyödyntää myös työssä, vaikka itse työ ei tarjoisi luovia haasteita. Stenberg (2006) on määritellyt luovuuden perusedellytykset: motivaatio; kyky uusiin omia kykyjä hyödyntävään ajattelutapoihin; kognitiiviset kyvyt, päättelytaidot ja käytännön taidot omien ideoiden läpiviemiseksi; persoonallisuuspiirteenä pystyvyydentunne, halu voittaa esteitä ja kyky sietää epävarmuutta; sopiva tietomäärä; luovia ideoita palkitseva ja tukea antava ympäristö. Jonkun osan puuttuessa muut osat saattavat osin kompensoida sitä.

Tuisku ym. (2011) tekemän tutkimuksen mukaan terveydenhuoltoalan työntekijöillä luovat vapaa-ajan harrasteet olivat yhteydessä työhyvinvointiin. Vähintään viikoittain luovaa taideilmaisua harrastavat raportoivat lähes kaksin verroin enemmän luovaa työotetta kuin harvemmin tai ei lainkaan harrastavat. Taideharrastamisen taajuus oli suorassa yhteydessä kokemukseen luovuudesta työssä ja merkittäviin saavutuksiin työssä.

Kansainvälisissä luovuusvertailuissa Suomi asettuu kolmannelle sijalle (Florida 2006). Vahvuuksina Suomessa ovat tieteellinen osaaminen sekä tutkimus- ja tuotekehitys. Eniten parantamisen varaa olisi itseilmaisun arvostamisessa. Arvojen kehityssuuntia tarkastelevan tutkimuksen (Puohiniemi 2006) pohjalta luovuus näyttäisi olevan uhanalainen laji työelämän arvomaailman kaventuessa. Taidelähtöinen työskentely tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia yksilön itseilmaisun vahvistamisessa.

Taidetoiminta lisää luovaa ajattelua ja pysäyttää kiireen keskelle omien kokemusten äärelle, auttaen myös jakamaan kokemuksia muiden kanssa. Informaatiotulvan ja moninaisten haasteiden keskellä eläminen voi tuntua kaoottiselta, jos ei ole aikaa jäsentää omia työnhallintakeinojaan, arvojärjestyksiään, motiivejaan ja tunnekokemuksiaan. Hitaan työelämän puolesta kirjoittava Carl Honore (2010) kuvaa taiteen merkitystä näin: ”Taiteessa on kysymys tyyneyden luomisesta keskelle kaaosta. Se tyyneys on samanlaista kuin myrskyn silmässä.”

Erityisesti muutosvaiheissa taidetoiminnan keinoin voidaan kohdata muutokseen liittyviä pelkoja ja työstää niitä sekä auttaa löytämään uusia näkökulmia muutokseen. Luovuudesta on olemassa paljon kirjoitettua teoriaa, mutta vähemmän tunnetaan käytäntöjä, jotka auttavat meitä ottamaan käyttöömme luovuutemme työssä, elämänmuutoksissa ja kehityshaasteissa.